keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

JWC päätösjuhla

7.4 vietettiin Junior Winter Challengen päätösjuhlaa. Paikalla oli lähes 30 kuljettajaa huoltajineen. Aluksi hallissa taituroitiin polkupyörillä kolmella erilaisella rastilla. Kuljettajia haastettiin mm. tasapainossa, hyppäämisessä ja ajotekniikassa. Tämän jälkeen oli hyvä siirtyä kerhotiloihin hampurilaisbileisiin. Jälkiruoaksi syötiin jäätelöä ja karkkia, ja ne olikin hyvä sulattaa radalla ennen palkinnonjaon alkamista.
Jokainen JWC-kauteen osallistunut kuljettaja palkittiin. Kaikki saivat pokaalin käyntikertojen lukumäärään suhteutettuna. Lisäksi jokainen sai sylin täydeltä tavarapalkintoja. Kiitos yhteistyökumppaneillemme sekä Marko Vihriälle, joka teki suuren työn etsiessään palkintoja junioreille.
Juhlassa julkaistiin myös Samuli Arten lahjoittama "Asenne ratkaisee"-kiertopalkinto. Palkinnon saajalla on oikea asenne urheiluun ja elämään yleensä. Palkinnon saajan päättivät kuljettajat keskuudessaan lippuäänestyksellä. Tänä vuonna jaetulla ykkössijalla olivat Verneri Aaltonen sekä Jere Virtanen. Näistä kolikolla voittajaksi arvottiin Jere! Molemmat pojat saivat lisäksi palkinnoksi ajopaitaan Brandixin lahjoittaman nimi+numeropainatuksen sekä onnitteluterveiset Arto Jokiselta ja Harri Kullakselta. Seuraavan talvikauden päätteeksi suoritetaan taas uusi äänestys. Tämän kiertopalkinnon toivotaan jatkossa kannustavan meitä kaikkia hyvän käytöksen vaalimiseen. 
Päätösjuhla oli lämminhenkinen ja iloa täynnä. Näihin tunnelmiin on hienoa lopettaa talvikausi ja siirtyä kesäradoille. Ensi syksynä JWC tarttaa jälleen!

Suuret kiitokset JWC-kauden järjestämisestä Petelle ja Miskalle tukijoukkoineen!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti